Kesätyö koirakoulussa – millaista se on?

18.07.2021

Viimeiset viisi viikkoa olen päässyt tutustumaan Murren toimintaan ja siihen mitä kaikkea koirakoulun toiminta ja ylläpitäminen vaatii. Tämä viisiviikkoinen on ollut erittäin mielenkiintoinen ja opettavainen! Tämä pieni urani Murren leivissä alkoi viime syksynä saatuani Murrelta TET-paikan, ja tutustuttuani tähän työhön viikon ajan. Työstä innostuneena kysyinkin Katjalta kesätyöpaikkaa, ja tässä sitä nyt ollaan!

Itse aloitin Murrella treenaamisen 4,5 vuotta sitten rally-tokon alkeiskurssilla Australian labradoodleni Nepun kanssa. Siitä lähtien olemme treenanneet Murrella koko ajan lajeja vaihdellen rally-tokosta koiratanssiin, ja nose workista doboon. Nepun lempilaji on ehdottomasti rally, ja sitä treenasimmekin kaikkein eniten viime jouluun saakka. Kävimme myös kilpailemassa saaden koulutustunnuksen rally-tokon alokasluokasta ja muutaman hyvän tuloksen koiratanssista. Jouluna jouduimme kuitenkin jättäytymään treeneistä pois korvatulehduskierteen aiheuttaman eliminaatiodietin vuoksi.

Neppu on koirana varsin opettavainen, sen kanssa ei ole aina päässyt ihan helpolla. Neppu oppii asiat todella nopeasti, mutta haasteena on koko ajan ollut matalavireisyys ja hankala palkattavuus. Tästä huolimatta Nepun kanssa harrastaminen on aina ollut todella kivaa, ja se on opettanut meille molemmilla paljon! Olen oppinut Nepun kanssa toimintatapoja matalavireisen koiran kanssa toimimiseen, joista on ollut paljon hyötyä nyt, kun olen saanut ohjata muita. Nepun lisäksi minulla on kokemusta kahdesta bordercolliesta ja cockerspanielista. Bordercollieiden myötä olen oppinut toimimaan säpäköiden koirien kanssa, ja toimimaan kiihtyminen treenin haasteena. Cockerin myötä olen taas oppinut ottamaan kouluttamisen huumorilla ja tottunut pohtimaan myös haistelun aiheuttamia haasteita. Näitä kaikkia taitoja olenkin saanut käyttää pitäessäni rally-tokon tunteja!

Minä ja Neppu tanssimassa. Kuvan ottanut Jasmin Kujander

Mielestäni kaikkein parhainta tässä työssä on tottakai itse kouluttaminen. Olen päässyt suunnittelemaan ja toteuttamaan rally-toko -tunteja ensin yhdessä Anniinan kanssa ja sen jälkeen sijaistaen Anniinaa hänen lomansa ajan. Pääsin pitämään tunteja aiheista joita pidän tärkeänä rallyn kannalta ja rakentamaan mukavia ratoja harjoiteltavaksi. Parasta oli tutustua kaikkiin koirakoihin yksilöinä, ja auttaa heitä heidän haasteissaan. Monesti kun treenataan pitkiä aikoja samalla kouluttajalla, tulee kouluttajan sanat niin tutuiksi, että osa tärkeistä asioista unohtuu. Tässä huomasi monella koirakolla edistymistä, kun ohjeita tuli eri ihmiseltä, osittain myös eri näkökulmasta katsoen. Oli mukavaa nähdä miten omat neuvot veivät koirakoita eteenpäin. Ohjaajilta tullut hyvä palaute tunneista lisäsi omaa motivaatiotani kehittää omaa osaamistani tuntien jälkeen, ja yrittää pitää vielä parempia tunteja!

Juhannusviikon teemarata

Kouluttamisen lisäksi sain tutustua myös siihen puoleen, mikä ei välttämättä näy kurssilaisille. Suurimpana yllätyksenä tuli kuinka paljon hiekkaa sisälle tulee! Kun hallin oli imuroinut huolellisesti edellisellä viikolla, kuului seuraavalla viikolla (tai jo muutaman päivän päästä) imurista taas kova rapina. Nyt korona-aikana hallin siivousta on myös tehostettu, esimerkiksi ovenkahvojen ja hihnakoukkujen desinfiointiin tuli kiinnitettyä paljon huomiota. Yleisen siivoamisen lisäksi rally-tokon kyltit sai järjestää useasti viikon aikana. Kun useampi kouluttaja käyttää samoja kylttejä eikä tuntien välissä ole aikaa laittaa kylttejä paikalleen, ovat ne yleensä aika sekaisin. Näiden tehtävien lisäksi oli myös paljon muuta järjestelyä ja siivoamista. Sen lisäksi pääsin näkemään myös pienen palasen hallinnollisesta puolesta, kun sain auttaa Katjaa verkkosivujen ylläpidossa.

Tämä kesätyö oli itselleni todella mieleinen ja avarsi myöskin omaa ajatteluani kouluttajana. Sainkin monista treeneistä inspiraatiota omien koirieni treeniin. Monilla ohjaajilla oli hyviä ideoita kouluttamisen suhteen, mistä opin itse runsaasti. Opin myös tärkeitä taitoja tulevaisuuden kannalta. Alussa minulla oli suuria haasteita saada ohjeita annettua niin, että jokainen ohjaaja ymmärsi, myöskin palautteen antaminen oli alussa hyvin vaikeaa. Näissä taidoissa kuitenkin kehittyi nopeasti, ja uskon niistä olevan paljon hyötyä tulevaisuudessa!

Venla ohjaamassa Annia ja Leiaa Rally-tokon AVO-radalla

Kiitos näistä viikoista kaikille kurssilaisille, toivottavasti saitte paljon irti! Kiitos myös Katja ja Anniina sekä muut näistä viikoista, aivan paras kesätyö!