Joskus kysytään, onko koirakouluyrittäjällä jatkuva pentukuume, kun näkee viikoittain uusia pentuja. Itse vastaan tähän leikkimielisesti, että pennuillekin tulee immuuniksi, niin ihania kuin ne ovatkin. Vaikka iloitsen jokaisen uuden pennunomistajan puolesta, näen jokaisessa pennussa aina myös pienen pentutyömaan. Vaikka tämän työmaan ei kuulu olla raskasta puurtamista, pennun kasvatus aikuiseksi vaatii vastuulliselta omistajalta aina jonkinlaisia uhrauksia. Ensimmäisen koiransa hankkiville voi olla opettelemista siinä, että aikataulut muodostuvat ainakin joiltain osin pennun mukaan. Enää ei voi lähteä ex-tempore matkoille, tai jäädä töiden jälkeen viettämään iltaa, vaan aina on huomioitava se kotona odottava karvakaveri. Vaikka tuoreen pennunomistajan resurssit menevät väkisinkin uusiksi ainakin joiltain osin, välillä tuntuu, että ihmisillä on liikaakin paineita pentujensa koulutuksen suhteen. Toisinaan taas vaikuttaa siltä, ettei välttämättä ymmärretä millaisia asioita pikkupentu ylipäätään voi osata. Jos alle rokotusikäisen pennun pitäisi osata ja ymmärtää ihmismaailman säännöistä jo sitä tätä ja tuota, se ei mielestäni ole kovin realistista, saati reilua pennulle. Myös itselleen kannattaa olla siten armollinen, että vaikka koulutusoppaat tai alan asiantuntijat antaisivat kuinka hyviä neuvoja, jokainen kuitenkin kasvattaa pentunsa aina omien resurssiensa ja taitojensa puitteissa. Onneksemme omia taitojaan voi aina kehittää, ja eläin myös oppii koko elämänsä.

Pennun pitää saada olla pentu

Itse koen, että pennun pitää ehdottomasti saada olla pentu, vaikka opeteltaisiinkin jo varhain esimerkiksi harrastuslajeissa tarvittavia taitoja. Kun eräs kollega kyseli pentukuulumisiamme, aloin mielenkiinnosta listata asioita, joita olen havainnut Pennun – tätä nykyä Eemeli! – oppineen näiden kuluneiden kuukausien aikana. Mielestäni kiinnostavaa ei ole niinkään se, mitä asioita olen pyrkinyt vahvistamaan, vaan mitkä ovat sellaisia käytöksiä, jotka ovat vahvistuneet ikään kuin itsestään, ja esimerkiksi mallioppimalla lauman muilta koirilta. Ja vielä kiinnostavampia ovat sellaiset käytökset, joita Eemeli on oppinut, mutta joita en välttämättä olisi halunnut sen oppivan, enkä ainakaan tarkoituksellisesti vahvistanut. Eläinhän ei tee mitään ns. turhaan, vaan kaikessa käyttäytymisessä on mukana vahvistussuhde, eli jokin vahviste, joka saa eläimen käyttäytymään tietyllä tavalla. Ympäristö on niin ikään täynnä vahvisteita, ja tähän myöskin perustuu se, että eläin oppii kaiken aikaa, halusimme tai emme.

Vahvistussuhteiden ymmärtäminen

Monet pennunomistajat tulevat vahvistaneeksi paljonkin ei-toivottuja asioita huomaamattaan. Ehkä yksinkertaisin esimerkki voisi olla ihmistä vasten hyppiminen. Kun pentu nousee omistajaa vasten saaden yhtaikaisesti rapsutuksia, saatetaan siitä huolimatta kysyä, miten kitketään vasten hyppiminen. Nooh, ei ainakaan siten, että siitä saa rapsutuksia ; ) Vaihtoehtoisesti omistaja voi kyllä pyrkiä sammuttamaan käytöstä esimerkiksi ’tuuppimalla’ koiraa alas, mutta jos hyppiminen siitä huolimatta jatkuu, alas tuuppiminen ei tällöin toimi käytöstä vähentävänä, vaan edelleen ylläpitävänä toimintona. Näin ollen omistajan pyrkimys lopettaa käytös itse asiassa toimiikin pennulle käytöstä ylläpitävänä. Se, mikä käytöstä vahvistaa ja ylläpitää, ei siis useinkaan ole se ohjaajan mieltämä palkkio, kuten vaikkapa lelu tai makupala, vaan jokin aivan muu. Erityisesti ei- toivotuissa käytöksissä olisikin äärimmäisen hyvä aina pysähtyä miettimään, mitä konkreettisesti tapahtuu; mikä ylläpitää käytöstä, eli toimii vahvisteena eläimelle. Mielestäni onkin siis hurjan paljon mielenkiintoisempaa havainnoida niitä käytöksiä, joissa on jokin ympäristön tuottama vahvistesuhde kuin sellainen, johon itse olen päässyt vaikuttamaan – sillä sehän on jo itselläni tiedossa ; ) Tällaisten asioiden havainnointi antaa ymmärrystä oppimisen lainalaisuuksista, ja kehittävät mielestäni myös ohjaajaa koiran kasvatuksessa ja koulutuksessa. Vaikka kouluttamaan oppii vain kouluttamalla, asioiden tarkastelu ja havainnointi vie kokematontakin pennunomistajaa kohti käyttäytymisen ja oppimisen parempaa ymmärrystä.

Asioita, joihin olen pyrkinyt koulutuksella vaikuttamaan:

• (Ehdollinen vahviste) ’Jes’ tai naksu tarkoittaa, että makupala tulossa
• (Ehdollinen vahviste) ’Zip’ tarkoittaa lelun esiintuloa -> lupa tarttua
• ’Kiitos’ tarkoittaa, että makupala tulossa. Tavoitekäytöksenä, että Eemeli keskeyttää toiminnan mitä on tekemässä= luopuminen
• Osaa odottaa yksin portin takana (kaikki ruokinnat tehty ensimmäistä kerrasta alkaen portin taakse, ja saanut sinne pitkäkestoisen herkun, joka tukee yksinolon harjoittelua).
• Osaa matkustaa autohäkissä
• Menee vihjeestä pissalle. Aina kehut tarpeiden tekemisestä; hieno pissa, taitava kakka ; )
• Osasi iltaisin hakeutua kevythäkkiin nukkumaan, kunnes ei enää mahtunut ko häkkiin (häkkiinmenoharjoituksia tehtiin ihan ensimmäisinä päivinä palkkioiden avulla)

• Menee istumaan, kun ruokakuppi ilmestyy. Eemeli istuu edelleen, kun ruokakuppi laitetaan maahan. Kontaktista vihje ’Eemeli’ tarkoittaa lupaa syödä. Itse aloitan nimeen ehdollistamisen aina ruokakupilla, nimeä voi harjoitella toki myös erikseen, mutta tärkeää on, että pentu oppii nimensä, ja reagoi sen kuullessaan!
• Lähellä pysyminen vapaana kannattavaksi palkkioiden avulla
• Luoksetulo- ja hihnakäytösharjoitteet
• Odottaminen, eri konteksteissa tapahtuva malttiharjoittelu
• Kuonokosketus kämmeneen (helppo opi oppimaan -harjoite)
• Leukatarget kämmeneen (loistava harjoite erilaisiin käsittelyharjoitteisiin, kuten hampaiden katsomiseen)
• Kylkimakuun harjoittelu aloitettiin makupalan avulla. Houkuttelu on hyvä toiminnan aikaansaamisen muoto silloin, kun halutaan nopeasti aikaansaada haluttu käytös.
• Rauhoittumisen harjoittelua sekä makuulla ja sylissä. Vaikka ison rodun edustaja ei tulekaan varsinaisesti olemaan aikuisena sylissä, haluan jo pikkupennun oppivan, että sylissä on turvallista. Tämä tukee myös kiinnipitotilanteita vaikkapa eläinlääkärikäynnillä.
• Kynsienleikkuun harjoittelua tehtiin ihan pikkupentuna kaksien saksien taktiikalla, eli Eemeli sai yhtaikaisesti purra toisia saksia, kun toisilla saksilla leikataan (makupalat saattavat jopa häiritä rauhallista käytöstä silloin, kun pentu ei vielä osaa luopua makupaloista). Nykyään ei tarvitse enää pureskeltavaa kynsien leikkuun ajaksi, vaan osaa olla kylkimakuulla, ja malttaa odottaa makupalapalkkioita kynsiä leikattaessa.
• Sosiaalistamistutustumista erilaisiin asioihin, kuten kodinaskareissa tarvittaviin välineisiin, (mm. pesukoneeseen ja ruohonleikkuriin), vieraisiin paikkoihin, kuten mukana kisapaikoilla, keittiömyymälässä, ihmisiin ja muutamiin lauman ulkopuolisiin koiriin.
• Käyttäytyminen kissojen kanssa (tulivat taloon Eemelin jälkeen)

• Ihan pikkupennulle en myöskään teetä paljon asennonvaihtoharjoituksia, vaikka tietyissä konteksteissa esimerkiksi istuminen ja makuullaolo ovatkin hyödyllisiä taitoja. Harrastuslajeja tukevia harjoitteita, kuten tasapanotyynyllä tehtävää takaosankäyttöharjoittelua ja maahanmenotekniikkaa alettiin harjoittelemaan aktiivisemmin vasta noin viiden kuukauden iässä.
• Esineen nostaminen on kiva harjoite pennulle, ja ylipäätään kaikki omaa oivaltamista tukeva, tarjoamisen kautta tapahtuva harjoittelu. Pennun pitää saada myös oppia oppimaan.
• Ohjaajan kanssa eri paikoissa ja erilaisissa häiriöissä tapahtuva leikkiminen on ollut meilläkin yksi tärkeimmistä harrastuskoiran harjoitteista!

Eemelin ensimmäisiin kuukausiin on siis mahtunut parisenkymmentä harjoiteltavaa asiaa, ja moni ns. harjoitelluista käytöksistä on sellaisia, joita Eemeli muutenkin tekisi – olen vain pyrkinyt lisäämään niihin vihjeen. Istumiskäytöstä en ole odottanut missään muussa kontekstissa kuin tuossa ruokakupilla, eikä sitä ole vihjeistetty muutoin (käytös esiintyy säännönmukaisesti siis vain silloin kun ruokakuppi ilmestyy näkyviin). Kuten edellisessäkin blogitekstissä totesin, jokaisella perheellä on omat prioriteettinsa kasvatuksen suhteen, ja jokainen pentu on yksilö, jonka kanssa koulutukselliset tarpeet ja haasteet vaihtelevat. Minun listani voi siis hyvinkin poiketa omastasi, eikä kumpikaan ole toistaan parempi.

Itsenäisesti tai muilta lauman koirilta (malli)opittua:

• Ruokakupin ilmestyessä opeteltua istumiskäytöstä edeltää innostunut pyörähdys myötäpäivään akselinsa ympäri – joskus jopa useita
• Pysyy vapaana pihassa, kuten muutkin koirat (tierasitteesta johtuen tontti ei ole kokonaan aidattu, vaan ’pussitettu’)
• Osaa pitää välimatkaa vuohiin (omassa pihapiirissä vuohia aidatulla alueella)
• Osaa hakeutua vuohitalliin syömään vuohien jätöksiä
• Kantaa leluja
• Osaa kiivetä sohvalle
• Osaa kiivetä kiville/kannoille lauman muiden koirien perässä (myös vahvistettu kehuin ja makupaloin)
• Haukkuu kovaäänisesti leikkiessään, kuten yksi lauman nartuista
• Syö mustikoita metsässä, kuten muutkin lauman koirat

’Ei-toivottuja’ asioita, joita Eemeli on oppinut:

• Nostaa etutassut pöydälle, kun tavoittelee pöydältä jotain
• Innostuessaan hyppii ihmistä vasten
• Saattaa syödä omia tai lauman muiden koirien jätöksiä
• Osaa hakeutua esimerkiksi vuohitalliin syömään vuohien jätöksiä
• Pikkupentuna repi vaatteita, erityisesti liehuvat, pitkät villatakin helmat olivat parasta ikinä. Tämä vaati koulutuksellisten ja/tai ympäristön hallinnallisten resurssien lisäämistä, eli täytyy vahvistaa lisää luopumista, ja/tai ei kannata käyttää ko. villatakkia (joka laukaisee käytöksen) ennen kuin luopumisvihje koulutettu riittävän vahvaksi.
• Kantaa kenkiä ympäri asuntoa. Koira ei tietenkään voi tietää mitä kenkää se saa kantaa, ja mitä ei, mutta sellaiset kengät, joihin en halua pennun koskevan, piilotetaan kaappiin, tai nostetaan muutoin pois pennun ulottuvilta. Meillä koira saa kantaa kenkiä aikuisenakin, ja se, että koira ottaa kengän suuhunsa, ei välttämättä tarkoita, että se on aikeissa rikkoa sen. Usein koiralla nimittäin voi olla vain tarve saada kantaa jotain suussaan, joten kannattaa tarjota sille jotain sallittua kannettavaa, jos se hakee suuhunsa jotain, johon et halua sen koskevan. Tähän tietenkin luopumisharjoittelu on tärkeää, jotta koira pyynnöstä irroittaa, ja joko tiputtaa suussa olevan esineen tai antaa sen ihmiselle – riippuen miten haluaa kouluttaa.
• Nenäliinan varastaminen housun vyötäröltä tai taskusta ; ) Tämä on erinomainen esimerkki, miten vahva käytöksestä tulee, kun eläin oivaltaa sen itse, ja kokee sen kannattavaksi! Pahimpaan siitepölyaikaan minulla oli jatkuvasti nenäliina taskuttomien shortsien vyötäröllä – kunnes ei ollut, koska Eemeli kävi varastamassa sen kerta toisensa jälkeen. Eemelin mielestä tämä nenäliinan varastaminen on edelleenkin hauska juttu, joten hän saa toteuttaa itseään. Suosittelenkin lämpimästi sallivaa asennetta kieltämisen ja estämisen sijaan silloin, kun kyse ei ole vakavasta asiasta.

Meillä ihmisillä on kaikilla omat ajatukset siitä, mitä haluamme pentumme oppivan, ja aikuisiällä osaavan. Äärimmäisen tärkeää on kuitenkin ymmärtää ja muistaa, että eläin oppii jotakin kaiken aikaa – halusimme tai emme. Eräs pennunomistaja-asiakas, jonka miehelle pentu- tai koira-arki ei ole ollut tuttua ennen tätä uutta tulokasta, oli ihmetellyt ääneen, miten nopeasti tuollainen pentu voikaan oppia sille opetettuja asioita. Samaan hengenvetoon hän oli jatkanut, että Hmm.. sehän tarkoittaa sitä, että pentu oppii yhtä nopeasti myös ei-toivotut asiat. Aivan! Tämä oli mielestäni loistava oivallus ihmiseltä, joka ei aiemmin ole ollut mukana pennun kasvatuksessa.

Summa summarum, eläin oppii myös sellaisia asioita, joita me ihmiset emme haluaisi sen oppivan, ja ikävä kyllä onnistumme toisinaan myös opettamaan erilaisia tai päinvastaisia asioita, mikä on ollut tavoitteemme. Monet ei-toivotut käytökset ovat oivia esimerkkejä tästä, sillä todellisuudessa ihminen onkin onnistunut tahattomasti vahvistamaan koiran käyttäytymistä pyrkiessään sammuttamaan sitä. Muutoksen täytyy kuitenkin tulla aina meistä ihmisistä, ja jos ei itse viitsi tehdä tarvittavia toimenpiteitä, silloin niin sanotusti saa mitä tilaa. Hyvä mielessä pidettävä koulutusslogan onkin, että ’Jos haluaa eläimen muuttavan käytöstään, on itse muutettava jotain omassa toiminnassaan’.