Turun Murren perustaja ja yrittäjä Katja on jo useampana vuotena suunnannut lomallaan Aasiaan. Vaikka lomalla on tarkoitus saada irtiottoa työstä ja arjesta, Katjan lomanviettoon kuuluvat aina myös katukoirat, niiden auttaminen tarvittaessa, sekä rescuejärjestöjen tukeminen.
Olen kuullut monen eläinystävän sanovan, etteivät he halua matkustaa sellaisiin kohdemaihin, joissa saattavat törmätä huonokuntoisiin eläimiin. Valitettavasti tämä toki onkin arkipäivää monessa Aasian maassa – joskin myös variaatiota esiintyy paljon. Suomalaisten suosikkikohteessa Thaimaassa on oman kokemukseni mukaan parempikuntoisia koiria kuin esimerkiksi Balilla ja Sri Lankassa. Lisäksi Thaimaassa paikallisten suhtautuminen katukoiriin on positiivisempi kuin edellämainituissa kohteissa. Viimekertaisella (helmikuu 2020) matkallani näin Thaimaan matkallani vain yhden koiran, jonka kuntoon oli välittömästi puututtava, sekä yhden vihamielisesti koiraan suhtautuvan paikallisen. Koirien hyvä kunto ja ihmisten asenne teki matkastani tällä kertaa siis erityisen onnistuneen!
Kuvan koiraan törmäsin sattumalta etsiessäni Koh Changin Animal Projectin paikkaa, jota on jo 16 vuoden ajan luotsannut eläinlääkäri Lisa Mc Alonie. Vain pari tuntia siitä, kun olin havainnut tämän koiran, jonka ihossa oli kiinnittyneenä satoja punkkeja, Lisa oli löytänyt koiran omistajan, ja järjestänyt lääkkeet punkkien häätöön!
Jokainen eläinystävä voi kantaa kortensa kekoon myös matkaillessaan. Itse selvitän aina etukäteen millaisia rescue- tms. järjestöjä kyseisellä alueella on, ja mahdollisesti voin olla heihin yhteydessä jo etukäteen. Useimmiten travellerit ovat enemmän kuin tervetulleita tutustumaan kyseisiin paikkoihin, joskin eläinten parissa työskentelevät ihmiset ovat lähes poikkeuksetta ylityöllistettyjä, ja tapaamisaikaa voi siksi olla vaikea saada sovitettua. Jos olet erityisen herkkä, kannattaa mainita paikan päällä, että et halua esimerkiksi nähdä invalidisoituneita koiria, muutoin voit nimittäin vierailullasi ”joutua” näkemään jotain sellaistakin, joka jättää arvet länsimäisen eläinystävän sydämeen pidemmäksikin aikaa. <3
Sri Lankassa vuosi sitten reissatessani, kuljin koko matkani koiranruokaa ja vettä repussani. Fiksuinta mitä itse olen keksinyt tehdä kertakäyttöisistä muovipulloista, oli leikata niistä vesiastioita katukoirille! Vaikka auttamani koirat ovat vain pisara valtameressä, haluan uskoa, että jokainen turisti ja paikallinen, joka näkee minun auttavan koiria, saa edes jonkun ajatuksen toiminnastani. Ja jos yksikin heistä muuttaa mielipidettään suhtautumisessaan katukoiriin, on toiminnallani ollut jo kauaskantoisempia seurauksia kuin vain sen kyseisen yksilön juottaminen, ruokkiminen tai hoitoon saattaminen. Omalla toiminnallaan jokainen voi halutessaan rikkoa ennakkoluuloja, oletko esimerkiksi kuullut Simo Aaltosen siivoustalkoista Filippiineillä..? <3
Janoinen kissa tuli bungalowiimme juomaan suihkuvettä kylpyhuoneen lattialta. Tässä vesiastian virkaa toimittaa muovipussi.
Muutama vuosi sitten Balilla päädyin paikallisten teinipoikien kanssa kuvaan, koska he halusivat yhteiskuvaan ”with a crazy dog lady”. Sri Lankassa Weligamassa löysin erittäin huonossa kunnossa olevan kolmen katukoiran lauman, ja joka kerta saapuessani paikalle koiria ruokkimaan ja juottamaan, lähitalojen paikalliset nousivat talojensa katoille seuraamaan mitä teen. Vihdoin eräs heikosti englantia puhuva vanhempi herra uskaltautui lähestyä minua, ja tuli kysymään miksi teen tätä, miksi haluan auttaa koiria. Siinä sitten selitin hänelle, että mielestäni eläimen elämä on arvokas kuten ihmisenkin, ja jos näkee eläimen kärsivän, meidän ihmisten tulisi sitä auttaa. Tämä tarina sai aasialaisittain poikkeuksellisen lopun, sillä yksi näistä koirista päätyi kovan työni tuloksena saksalaisten perustamalle eläinlääkäriasemalle, jossa päädyttiin eutanasiaan.
Ilokseni sain todistaa tapahtumaa, jossa länsimaalainen nainen osti valtavan määrän lihaa katukojusta Klong Sonissa, ja kutsui lähikaupan ympäristössä oleilevat koirat syömään.
Kuten muutoinkin maassa maan tavalla, kohteliasta on aina pitää mielipiteet sisällään, vaikka länsimainen ymmärrys ei aina riitä toimintatapoihin Aasiassa. On uskomattoman hienoa, että eri katukoirien auttamiseen keskittyviä organisaatioita on lukuisia jo lähes kaupungissa kuin kaupungissa, mutta itselleni vaikeinta on ollut ymmärtää Aasian No kill- policy, joka siis käytännössä tarkoittaa sitä, että länsimaissa tunnettua armeliasta lopetusta ei oikeastaan missään tapauksissa käytetä, koska jokaisen eläimen elämän katsotaan olevan niin pyhä. Tämä tuntuu eettisesti tarkasteltuna ristiriitaiselta, sillä länsimaisen ajattelutavan mukaan olisi armeliainta päästää tällainen vaikeasti sairas tai esimerkiksi invalidisoitunut eläin matkalle tuonpuoleiseen, joissa kipuja tai henkistä kärsimystä ei enää ole. Lisäksi kaikkien näiden järjestöjen resurssit (niin ajallisesti kuin rahallisesti) ovat rajalliset, joten kuvittelisi olevan viisasta sijoittaa vähäiset resurssit sellaisten eläinten hoitamiseen, joilla on mahdollisuus hyvään elämään. Omin silmin olen todistanut tilannetta, jossa muutaman viikon ikäinen hylätty pentu käännytettiin ovelta, koska tilat ovat täynnä useita invalidisoituneita, ja vaikeasti sairaita koiria .
Moni katukoira elelee yksinään, mutta myös yhdessä liikkuvia laumoja kahdesta koirasta ylöspäin näkee paljon. Usein laumassa liikkuvien koirien yhdennäköisyys on valtava, ja voi melko suurella todennäköisyydellä päätellä, että pentuesisarukset ovat jääneet elelemään yhdessä. Itse seurailen mielelläni katukoirien käyttäytymistä, ja olenpa onnistunut matkoillani näkemäänkin jo, jos vaikka minkälaisia tilanteita. Olen kiinnittänyt huomiota mm. siihen, että leikkimistä näkee melko harvakseltaan. Koska katukoiran elämä on selviytymistä jokaisesta päivästä, aikaa ja energiaa leikille ei jää samoin kuin meidän lemmikkikoirillamme.
Jokaisessa kohteessa on aina koira, josta tulee itselleni erityinen. Tähän arpinaamaiseen urokseen törmäsin päivittäin Koh Changin White Sands Beachilla, ja muutaman tapaamisen jälkeen jo lähestymiseni sai sen aina heiluttamaan hurjasti häntäänsä. Lähtöpäivänäni ’Scarface’ tuli saatille katukojulle asti, ja sai hakemansa viimeiset rapsutukset ennen kuin minibussi haki minut lentokentälle.
Ilman erilaisia loisongelmia Aasian katukoirilla olisi varsin hyvät selviytymismahdollisuudet. Ne ovat uskomattomia taitureita löytämään ruokaa, ja väistelemään autoja katuvilinässä. Toki onnettomuuksia sattuu, mutta silloinkin kyse on useimmiten siitä, että koira on jäänyt rapsuttelemaan itseään (ulkoloiset) keskelle tietä, ja siksi fokus liikenteestä herpaantuu. Moni tuttavani on kysynyt, miten kestän nähdä sairaita, huonokuntoisia, apua tarvitsevia koiria matkaillessani. Totta onkin, että jos en pysty auttamaan jotakin todella suuressa avuntarpeessa olevaa, siitä kyllä menetän yöuneni. Muutoin olen kuitenkin sitä mieltä, että Aasian katukoirat elelevät varsin onnellista, ja vapaata (!) elämää. Siitä me länsimaalaiset ihmisetkin voisimme ottaa oppia!
